oma%20evo.jpgMoi kaikille! Vihdoin sain aikaiseksi tämänkin ;) Matka Man-saarille alkaa lähenemään uhkaavasti. Vaikka suunnitelmat ovatkin jo hyvässä vauhdissa, silti tuntuu että pitäisi hoitaa sata eri asiaa ennen sitä kuntoon. Nyt on aika kuitenkin kertoa hieman itsestä.....Olen 35v "nuori" mies Etelä-Suomesta. Kahden ihanan pienen lapsen isä (6- ja 5-vuotiaat). Ensimmäisen prätkän hankin vuonna 2004 (Suzuki GSX-F 750) Se oli hienoa aikaa. Kaikki äänet, tuoksut ja se vapauden tunne jonka valtaan pääsi jo ensimetreillä oli niin koukuttavaa ettei sitä pysty sanoin selittämään. Sen jälkeen on pyöriä ollut tasaisen varmasti mm. muutama suzukin Hayabusa. Nykyisen pyöräni ostin 2013 Syksyllä. Ducati Evo 848 Corse. (Matta Black edition) Ihastuin pyörän väritykseen ja muotoiluun jo ensisilmäyksellä ja kaupathan tuli jo ennenkuin olin edes koeajanut koko pyörää ;) Voin käsisydämmellä sanoa, etten ole päivääkään katunut hankintaani.

Matkalle Man-saarelle en tosiaan ole lähdössä yksin vaan todella läheisten ja hyvien ystävien kanssa (Mikko ja Jani) He kirjoittavat itsestään myöhemmin tänne. Tarkoituksena on kirjoittaa myös matkan aikana hieman päivän tapahtumista ja mietteistä. Toivon että saan/saamme kirjoituksilla auttaa suunnitelussa jotakin muuta motoristia joka haaveilee Man-saaren matkasta. Kysymyksiä ja kirjoitusehdotuksia saa tietekin laittaa minulle.

Toivottavasti viihdyt mukana koko matkan ajan ;)

T: Pasi